Hiihto on ollut olennainen osa kulttuuriamme tuhansien vuosien ajan

Pohjoisten alueiden asukkaat ovat liikkuneet suksilla hiihtäen historian alkuhämäristä asti. Nykyään keinotekoiset materiaalit kuten lasikuitu ovat syrjäyttäneet puun suksien valmistuksessa, mutta periaate on säilynyt samana. Hiihtävät suomalaiset mainitaan ainakin Olaus Magnuksen vuoden 1555 teoksessa ”Pohjoisten kansojen historia”. Hiihtoa on sivuttu myös Suomen kansalliseepoksissa Kalevalassa ja Kantelettaressa. Tutuin tarinoista lienee Kalevalan hiihtomestarin Lemminkäisen hirvenhiihto, jossa tulinen Lemminkäinen lähti lumelle sellaisella vauhdilla, että hiihti suoraan päin suopetäjää.

Ei oikeastaan ole yllättävää, että pitkän ja lumisen talven keskellä eläneet kansat keksivät vaihtoehtoisia liikkumismenetelmiä ja tällä puolen maapalloa se oli hiihto. Pohjois- Amerikassa hyödynnettiin puolestaan lumikenkiä.

Suo on säilyttänyt muinaissuksia historian alkuhavinoista asti

Suomen alueen vanhimmat löydetyt sukset ovat aina kivikaudelta asti eli 3 700 vuotta vanhat. Nykyisten tasapituisten suksien lisäksi Suomessa on ollut käytössä malli, jossa vasemmassa jalassa käytettiin pidempää luistelusuksea lylyä ja oikeassa jalassa lyhyempää potkusuksea eli kalhua. Kalhun pohjaan oli usein lisätty karvanahkaa, jotta pidosta saataisiin mahdollisimman hyvä. Karva antoi myötäkarvaan hiihdettäessä hyvän luiston ja toiseen suuntaan runsaasti pitoa. Esihistoriallisia suksia on löydetty lähinnä suoalueilta ja näiden löytöjen avulla on saatu lisätietoa suomalaisten hiihtohistoriasta. Selvää on, että hiihto ja sukset olivat suomalaisille arkinen välttämättömyys, sillä ilman niitä eteneminen talvisessa metsässä olisi ollut varsin työlästä, paikoin jopa mahdotonta. Koska ruokaa hankittiin lähinnä metsästämällä ja kalastamalla, olivat sukset jatkuvassa käytössä.

Taidokasta luonnonmateriaalien hyödyntämistä

Muinaissukset valmistettiin lylymännystä eli kaarevaksi kasvaneen männyn kuperan pohjoispuolen puusta. Tällä puolen puun syyt olivat tiukemmat ja pihkaiset. Kun puuta kiskottiin, syyt jäivät ehjiksi ja mahdollistivat sukselle hyvän luiston. Luistoa saatettiin myös lisätä rasvaamalla suksen pohjaa karhun jalan rasvaisella pättäreellä. Suksia on sittemmin valmistettu ainakin hongasta, kuusesta, koivusta ja haavasta. Synteettiset aineet suksien materiaaleina on melko uusi keksintö. Suksia on nykyään kokeiltu valmistaa myös metallista.

Muinaissukset säilyivät käytössä pitkään, aina 1800-luvun lopulle asti. Vaikka hiihdossa on varmasti kilpailtu jo aiemmin, varsinainen harrastehiihdon aloittaminen sijoittuu juuri tuohon 1800-luvun loppuun. Tämä antoi sysäyksen myös suksen kehittämiselle ja seuraavien sadan vuoden aikana suksi kehittyikin nopeasti. Hiihdon kilpailutoiminnan katsotaan alkaneen Tyrnävän kilpahiihtäjäisistä vuonna 1879 ja Oulunjoen vuosittaiset jäähiihdot olivat vuodesta 1889 lähtien Suomen merkittävin hiihtotapahtuma. Aluksi osallistujat valmistivat suksensa itse, mutta lajin suosion kasvaessa suksia alettiin myös myydä ja niistä tuli todellinen menestystuote. Parhaimmillaan Suomessa oli yli 200 suksiseppää tai suksipajaa.

Harrastehiihdon nousu ja hiihtoperinteen vakiintuminen

Norjasta alkunsa saanut hiihtoperinne juurtui vähitellen Suomeenkin ja kilpaladut siirrettiin asteittain murtomaille 1920-luvulla. Samalla pitkät, tasamaalla toimivat sukset vaihdettiin lyhyempiin ja etupainoisempiin murtomaasuksiin. Norjalaisten patentoima loukkuside alkoi yleistyä kaikissa suksissa. Tätä varten kehitettiin lahtelaisessa Mono Oy:ssä erityinen nahkainen hiihtojalkine, joka sopii loukkusiteeseen. Myöhemmin jalkinemallin nimi laajentui tarkoittamaan yleisnimenä koko hiihtojalkinetta.

Murtomaahiihdon keskuksiksi nousivat Kuopion Puijo ja Lahden Salpausselkä. Salpausselälle avattiin erillinen hiihtostadion vuonna 1922, ja samalla perustettiin Lahden Hiihtoseura. Ensimmäiset Salpausselän kisat järjestettiin vuonna 1923 ja tämän jälkeen kisat on käyty vuosittain, vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Harrastuksena hiihto ja muukin urheilutoiminta tuli erityisen suosituksi raskaan teollisuustyön vastapainona. Monet tehtaat innostuivatkin järjestämään työntekijöilleen harrastukseen kannustavia hiihtokilpailuja.

Kaupungistuminen teki hiihdosta lähinnä harrastuksen

Aina 1950-luvulle asti lähes jokainen suomalainen osasi hiihtää ja hiihtäminen oli tavallinen tapa taittaa koulu- ja työmatkat talvisin. Kaupungistumisen myötä tarvehiihtäminen väheni, mutta harrastuksena hiihto on säilynyt monilla. Kilpahiihto on edelleen yksi Suomen seuratuimmista talviurheilulajeista ja kuntoladut täyttyvät talvisin Helsinkiä myöten.