Jääkiekon ja NHL:n juuret löytyvät Kanadasta

Suomalaisten suosikkilaji jääkiekko on alun perin lähtöisin Pohjois-Amerikasta, tarkemmin sanottuna kanadalaisesta McGill-yliopistosta Montrealissa, jossa myös laadittiin lajin perussäännöt ja kaukalon muoto. Ensimmäisissä peleissä kentällä oli molemmista joukkueista yhdeksän pelaajaa, mutta myöhemmin siirryttiin nykyäänkin käytössä olevaan kuuteen pelaajaan. Peli myös näytti aluksi melko erilaiselta, sillä syötöt eteenpäin oli kielletty eikä vaihtopelaajia ollut käytössä.

Ensimmäinen jääkiekko-ottelu sai nolon päätöksen

Historian ensimmäinen jääkiekko-ottelu pelattiin Montrealissa maaliskuussa 1875 Victoria Skating Rinkissä. Ottelun voittaja tiedetään, mutta tarkka lopputulos on jäänyt selvittämättä. Ottelu nimittäin päättyi hieman suunniteltua aiemmin, sillä ottelupaikkana toimineessa hallissa muut luistelijat suuttuivat siitä, että tuntematon peli varasi niin suuren osan hallista ja pilasi jään laadun. Tilanne päättyi nyrkkitappeluun ja kaaos oli valmis. Ottelu on jäänyt historiankirjoihin myös siksi, että se oli ensimmäinen kaukalossa ja sisätiloissa. Saman tilan perusteella määriteltiin mitat nykyisellekin NHL-kaukalolle, joka on pituudeltaan 60 metriä ja leveydeltään 25 metriä. Ensimmäisessä ottelussa kentällä oli kummastakin joukkueesta yhdeksän pelaajaa. Tässä pelissä oli käytössä myös ensimmäistä kertaa puinen jääkiekko, kun aiemmin käytettiin lacrosse-palloa.

NHL syntyi torontolaisen Eddie Livingstonen myötävaikutuksella

Edward James Livingstone (1884 – 1945) oli tunnettu urheiluvaikuttaja ja manageri, joka omisti myös Toronto Blueshirts – jääkiekkojoukkueen. Hän oli itsekin harrastanut nuorena jääkiekkoa ja näiden lisäksi sekä rugmennessäa että krikettiä. Hän toimi sekä jalkapallossa että jääkiekossa amatöörijoukkueiden valmentajana. Livingstone oli aktiivisesti mukana, kun ammattilaisjääkiekko alkoi kiinnostaa Kanadassa. Lajin parissa liikkui alusta asti paljon rahaa ja tämä veti mukaan myös monia muita vaikutusvaltaisia joukkueenomistajia. Livingstone oli tunnettu siitä, että hän sai kiistan aikaiseksi varsin usein ja tämä piti paikkansa myös hänen toimiessaan jääkiekkomaailmassa.

Kanadan ensimmäinen ammattilaisliiga perustettiin vuonna 1909 ja sai nimekseen NHA eli National Hockey Association. Vuonna 1914 Livingstone osti itselleen yhden liigassa pelaavista torontolaisjoukkueista, nimeten joukkueen Toronto Shamrocksiksi. Äkkipikainen Livingstone oli pian riidoissa liigan muiden joukkueiden omistajien kanssa. Riita kärjistyi vuonna 1915 kun Livingstone pyysi erään ottelun siirtämistä, sillä kaksi hänen pelaajistaan oli estynyt pelaamasta hoitaessaan sairaita vanhempiaan. Pyyntö hylättiin ja Toronto tuomittiin pelin häviäjäksi. Vihanpito vastustajajoukkueen Montreal Wanderersin omistajan kanssa jatkui useita vuosia.

Livingstonen ostotoimet kärjistivät tilanteen

Livingstone kasvatti omistusosuuttaan liigan joukkueista ostamalla itselleen myös Toronto Blueshirts -joukkueen. Liigan muiden joukkueiden omistajat eivät pitäneet siitä, että Livingstonella oli nyt suurempi omistusosuus kuuden joukkueen liigasta ja vaativat Livingstonea luopumaan toisesta joukkueestaan. Livingstone ei tähän suostunut, joten rangaistukseksi Shamrocks-joukkue suljettiin liigan ulkopuolelle. Riitaa tuli myös Toronton Arena Gardens -jäähallin omistajan kanssa ja omien pelaajiensa kanssa Livingstone riiteli rahasta. Vuonna 1917 NHA-liigan muilla joukkueenomistajilla tuli mitta täyteen ja he päättivät hankkiutua Livingstonesta eroon. Yhteistuumin he äänestivät Livingstonen ainoan joukkueen Toronto Blueshirtsin ulos liigasta sääntörikkomuksiin vedoten.

Saman vuoden syksynä joukkueen omistajat päättivät perustaa vielä kokonaan uuden liigan, johon Livingstonella ei olisi pääsyä. Näin syntyi National Hockey League marraskuussa 1917. Ensimmäiset NHL-pelit pelattiin puolestaan joulukuun 19. päivä.

Omalla tahollaan Livingstone yritti useita kertoja omaa ammattilaisliigaansa, tarkoituksenaan syrjäyttää NHL. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja vähitellen Livingstone luopui kokonaan ammattilaisjääkiekosta. NHL sen sijaan nousi nopeassa tahdissa maailman jääkiekon ykkössarjaksi.

Laji levisi vähitellen kaikkialle maailmaan

1800-luvun lopulla jääkiekko löysi tiensä myös Eurooppaan muutaman innokkaan harrastajan avustuksella. Aluksi välineitä tuotiin Kanadasta ja lajin kehitys oli vielä hidasta. Euroopan ensimmäiset viralliset jääkiekko-ottelut pelattiin Englannissa talvella 1902-1903. Jo 1930-luvulle tultaessa jääkiekkoa pelattiin myös Afrikassa, Oseaniassa ja Aasiassa.