Kapasten perheestä löytyy huippujääkiekkoilijoita kolmessa polvessa

Kapaset – Hannu, Sami, Kimmo ja nyt myös Kasperi ja Konsta – ovat kaikki yltäneet jääkiekkourallaan huikeisiin saavutuksiin. Vuonna 1988 perhe muutti Joensuusta Kuopioon, kun isä Hannu Kapanen palkattiin juniorivalmentajaksi KalPaan. Teini-ikäiset pojat Sami ja Kimmo eivät muutosta innostuneet, mutta suostuivat lopulta ajatukseen stereoilla lahjottuina. Nykyään kaikki kokevat Kuopion vahvasti kotikaupungikseen ja KalPan omaksi seurakseen.

Pojasta polvi paranee

Hannu Kapanen pelasi komean uran hyökkääjänä HJK:ssa, HIFK:ssa, Jokereissa ja Bluesissa. Valmentaja hän puolestaan onnistui johtamaan Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maailmanmestariksi vuonna 1998. Hänen poikansa ja myöhemmin pojanpoikansa kasvoivat taaperoista asti jääkiekkomaailmassa. Kaikki Kapaset ovat pelanneet urallaan myös KalPassa ja työskennelleet aktiivisesti seuran eteen.

Kimmo Kapanen on tehnyt komean uran maalivahtina sekä Suomessa että maailmalla. KalPan lisäksi hän pelasi Suomessa HIFK:ssa, Ässissä, Kiekko-Espoossa. Kansainvälisellä urallaan Kapanen on pelannut sekä Saksassa että Ruotsissa. Kapanen lopetti pelaajanuransa vuonna 2008. Nykyään Kimmo Kapanen toimii KalPassa hallintotehtävissä.

Sami Kapasella suomalaisista pisin NHL-ura

Myös nyt jo uransa lopettanut Sami Kapanen on yksi pisimmän NHL-uran tehneistä suomalaisista. Tämän lisäksi hän on pelannut KalPassa SM-liigassa. NHL:ssä Kapanen pelasi vuosina 1995 – 2008, jonka jälkeen hän siirtyi takaisin KalPaan. Virallisesti Sami Kapanen ilmoitti lopettaneensa jääkiekkoilijan uransa vuonna 2010 ja viimeisiksi kisoiksi piti jäädä vuoden 2010 jääkiekon MM-kisat. Kapasen suunnitelmana oli siirtyä täysipäiväisesti KalPan toimitusjohtajaksi, mutta lopulta pelaaminen vei kuitenkin mukanaan. Kausi 2011 – 2012 kruunasi Kapasen KalPa-uran, sillä hänestä tuli seuran historian eniten maaleja tehnyt pelaaja. Kapanen pelasi vielä vuoteen 2014 KalPan riveissä. Sami Kapanen on myös toinen KalPan omistajista.

Sami Kapasella suomalaisista pisin NHL-ura

Sami Kapanen keskittyy nykyään pääasiassa KalPan A-nuorten valmentamiseen. Hän kertoo aina tunteneensa kuuluvansa KalPaan ja olevansa kasvattijoukkueelle kiitollisuudenvelassa. Nykyään joukkue ja sen kehittäminen ovat yksi hänen elämänsä tärkeimmistä asioista.

Seuraava sukupolvi valloittaa omalta osaltaan NHL:ssä

Kapasten perheen komea jääkiekkomenestys ei osoita laimenemisen merkkejä, sillä Samin vanhin poika Kasperi pelaa ammattilaisena Torontossa. Vuonna 2014 Pittsburgh Penguins varasi hänet heti ensimmäisellä varauskierroksella. Kasperi Kapasella oli merkittävä rooli myös vuoden 2016 nuorten MM-kultaottelussa, jossa hän teki ratkaisevan jatkoaikamaalin. Suomen Urheilugaalassa tämä valittiin ansaitusti vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi.

Loukkaantumiset ovat varjostaneet nuoren pelaajan uraa. Tänä syksynä Toronto päätti supistaa NHL-rinkiään, johon jäi enää 26 pelaajaa. Kolmatta kauttaan Torontossa pelaava Kapanen joutuu aloittamaan tämän kauden farmijoukkueesta.

Uudet tulokkaat odottavat malttamattomina vuoroaan

Myös nuoremmat pojat Konsta, Oliver ja Ilari pelaavat kaikki jääkiekkoa. Vain 14-vuotiaalta Konsta Kapaselta nähty jo nyt vaikuttavia esityksiä ja poika on itse kertonut toivovansa huippujääkiekkoilijan uraa.

Uudet tulokkaat odottavat malttamattomina vuoroaan

Kapasten suku pitää tiukasti yhtä

Sami Kapanen ei osaa suoraan selittää perheen uskomatonta jääkiekkomenestystä. Hän kertoo poikiensa seuranneen isän harjoituksia hallilla pienestä pitäen ja pelailleen kaukalon vierellä. Jääkiekkouraa hän ei myönnä pojilleen tuputtaneensa ja kertoo näiden nähden myös maailman vähemmän loistokkaat puolet. Perheellä on selvästi jääkiekkoon lahjakkuutta, mutta paljon menestystä selittää myös kova työ ja lajille omistautuminen. Toki isoisä, isä ja setä ovat kaikki jakaneet pojille omaa tietouttaan ja tukeneet heitä matkallaan.


Kapasten suku pitää tiukasti yhtä

 

Hannu Kapanen kertoo, että kahdeksan vilkasta lastenlasta pitää hänet ja Sinikka-vaimon kiireisinä. Jääkiekkoilevien poikien lisäksi lapsenlapsista löytyy taitoluistelua ja voimistelua harrastavia tyttöjä. Kapasten isovanhempien pihalla järjestetäänkin joka kesä erityiset suvun lasten kesäolympialaiset, joihin kuuluu seitsemän lajia. Myös isovanhemmat pitävät edelleen kunnostaan huolta.